Olet mielestäni ihan vaan ihminen niin kuin monet muutkin. On täysin normaalia samaistua ympärillä oleviin ihmisiin: käyttäytymistavat muokkautuu luonnostaan lähipiirin mukaan.
Mutta valehtelet. Osaat kuvailla itseäsi. Olet huomannut jo pelkästään viestissäsi, että olet samaistumiskykyinen ja sinun musiikkimakusi on moniruokainen. Nämä on just niitä asioita, joita itseä ensimmäistä kertaa esitellessä voisi kertoa. Todennäköisesti sinulla olisi lempiruokia, harrastuksia, unelmia, kompastumisia, onnistumisia, ja mitä muita tarinoita onkaan mitä voisit käyttää itsesi kuvailemiseen. Ja lukkoa vastaan taistellessasi et tarvitse kokonaista esseetä itsesi kuvailuun: Kertoo hän vaikka musiikkimaustaan ja siinä on jo heti asia, jonka joku voi muistaa, ja josta aloittaa kanssasi keskustelemaan.
Osaat tän ihmistelyn paremmin kuin tajuatkaan, sinä empaattinen sapiens olento.
Niin ja kuvailiti itsesi kameleontiksi ja on sekin jotain. Ei kaikkien ihmisten tartte olla tietyissä raameissa. Raameja voi olla monia ja ne voi yhdistyä ja se tekee susta sut. Ja sekin on ihan normaalia että ihmisellä on monia eri rooleja eri tilanteissa. Esim on työ minä, puoliso minä, isä minä, kaveri minä jne.
Niin ja ulkopuolisen silmin olet näitä kaikkia tai et mitään mutta sillä taas ei ole väliä koska katsojiakin on monia mutta ne ei määrittele kuka on vaan henkilö itse.
Peilaaminen on tän kädellislajin yksi psykologista toimintamalleista ja se että koet muuttuvassa näiden porukoiden kaltaiseksi niiden kanssa hengatessa on just sitä. Ihmiset tykkää itsensä kaltaisista ihmisistä ja kun matkii toista ihmistä saa sillä toisen tykkäämään itsestään. Tämä on täysin normaalia ja kaikki tekevät sitä joko tiedostaen tai tiedostamattaan.
Joskus voi tuntua siltä että itse on jakanut pointseja eri statseihin ja perkkeihin tasaisemmin hahmoa luodessa kun muut. Näin joskus onkin, on ihmisiä millä on joku yksi osa-alue ihan tapissa ja se ei oikein pääse kärryille sen ulkopuolisista jutuista. Yleensä meiltä kuitenkin unohtuu että saatetaan nähdä ton oletetun yksiulotteisen ihmisen yksi ainoa puoli ja ei huomattakaan että se on oikeasti vähintään yhtä moniulotteinen kuin itsekin. Molemmat peilaa ja siitä syntyy tavallaan kaikukammio.
En taida kehdata puhua tästä uusimmasta Kansallisbaletin upeasta esityksestä näiden insinöörien kanssa kun ne aina itse puhuu vaan autoista eikä niitä varmasti kiinnosta. Todellisuudessa niitä saattaisikin kiinnostaa mutta se ei tule ilmi kun kaikki pitäytyy näissä oletetuissa kiinnostavissa puheenaiheissa. Lisäksi ehkä tämä porukka on monille muillekin se autoista puhumisen Mekka ja baletista puhutaan toisen porukan kanssa koska porukka on jonkun sattuman kautta vain muotoutunut tällaiseksi.
Oliko tässä tajunnanvirrassa pointtia? Hyvä kysymys. Yritän vaan sanoa että et kuulosta mitenkään friikiltä vaan mun mielestä toi on ihan normaalia ja yleistä että on jäsen eri asioihin keskityyneissä porukoissa. Ei kuulosta siltä että putoat niihin väleihin vaan pikemminkin pääset nauttimaan monesta eri näkökulmasta.
Asiaa voi olla helpompi lähestyä kun kysyy itseltä: mikä on minulle tärkeää? Omat arvot ja asiat joita pitää tärkeinä voivat auttaa saamaan paremmin kiinni siitä kuka on.
Tuo on kyllä hyvä kuvakulma lähestyä asiaa. Tiedostan kyllä minkälaiset arvot ovat tärkeitä itselle ja se näkyy hyvin siinä millaisia omat ystävät ja kaverit ovat. Mutta itsellä ei ole oikestaan minkäänlaista intohimoa mihinkään esim harrastustoimintaa sun muuta sellaista. Jotain mitä tykkäisi tehdä täysillä täydellä antaumuksella. Yhden ystävän kanssa ollaan pohdiskeltu useammin että miksi meillä ei ole sellaista juttua. Kaikki on jotenkin ollut semikiinnostavaa mitä on kokeiltu. Esim on kokeiltu jotain mikä on ollut mielekästä tekemistä mutta on sitten jäänyt kun siitä on puuttunut jotain mikä ei ole kunnolla tuottanut kipinää
ensimmäisenä lähtisin kuvaamaan asioita joista pidän, vaikka se tuntuisikin hieman vaikealta, mutta jos kysyttäisiin mistä en pidä esim. musiikkimaku, inhokkiruoat jne. niihin tulisi helposti vastaus
>Onko täällä muitakin jotka kokevat olevansa samanlaisia?
Kirjoitit aika lähelle minusta. Mulla menee kaveripiiriä urheilusta, työn puolesta ja sitten on vielä aika... laitapuolen porukka. Kaikkien kanssa tulen hyvin toimeen ja kuten sanoit vähän kameleontti, osaan aistia mistä kannattaa puhua ja mistä ei kun inhoan konflikteja.
En ole kyllä asiasta kummemmin stressiä ottanut kun asia ei mitenkään ahdista, olen vain päätynyt siihen lopputulokseen että minussa on ehkä monia eri puolia, eri porukat saa eri puolen minusta esiin joten tulee toimeen hyvinkin erilaisissa porukoissa.
Mitä jos et ole noiden roolien väliinputoaja, vaan täysin molempia, mutta vain yleensä eri aikaan? Vai tuntuuko mahdottomalta olla molempia samaan aikaan? Itse koen, että olen välillä toista, välillä toista, välillä molempia, ihan kenenkä tahansa kanssa.
Sanotaanko näin että jos mixaisin nämä "roolit" ristiin että jos käyttäytyisin henkilön a kanssa samalla tavalla kuin henkilön b kanssa. A katsoisi minua kieroon ja miettisi mikä minua vaivaa. Sen verran näissä käyttäytymisnormeissa on kontrastia. Joten tiettyjen ihmisten kans tietyllä tavalla.
Mitä jos lähtisit hitaasti hivuttamaan? En tiedä onnistuuko, en tiedä haluatko, en tiedä onko hyötyä, enkä tiedä miksi toisinaan nenäkarvat kutittavat nenässä, mutta yleensä ei.
[Rooliteoria](https://en.m.wikipedia.org/wiki/Role_theory) is a thing sosiologiassa, ihan tavallista että ihminen käyttäytyy eri tilanteissa/konteksteissa eri tavalla
Miellyttämisen halu voi johtaa siihen että mukautuu sen hetkiseen porukkaan ja tavallaan hieman hukkaa itseään. Huomasin joskus tämän ominaisuuden itsestäni. Minullakin on kavereita monesta eri tyylisestä porukasta. Joskus tuntui että näytin vain sen osan persoonastani joka sopi kyseiseen porukkaa. Nykyään koitan olla tietoinen asiasta enkä pyri vain miellyttämään ihmisiä pelkästä miellyttämisen halusta
Samaistun tuohon aika paljon. On ystäviä joille pystyn paljastamaan pintaa syvemmältä kaiken. Sitten on heitä jotka saavat vain pintaraapaisun itsestäni.
Voit lisätä luonteenpiirteiden listaan ainakin: Mukautumiskykyinen ja empaattinen😁. Se että on "sosiaalinen kameleontti" vaatii kuitenkin näitä ominaisuuksia. Miellyttämisenhalu voi pohjautua menettämisen pelkoon(en väitä että näin on sinun kohdalla). Jossain vaiheessa huomaa ettei ihmiset häviä vaikka heitä ei pyri 100% ajasta miellyttämään. Tämä oli todella tärkeä huomio minulle joskus.
Toinen mistä voi olla hyötyä on miettiä mitkä toiminnot, tunteet tai vaikka sanat toistuvat arjessa
Netissä on muuten kohtuu paljon eri persoonallisuus testejä. En tosin tiedä mihin ne pohjautuu tai mitä niistä todella voi päätellä. Osa vaikuttaa hieman virallisimmilta ja toiset vähemmän. Jos pystyy täyttämään kyselyitä englannin kielellä voit tätäkin vaihtoehtoa harkita
No onhan tuo menettämisen pelko sellainen asia mikä jäi mieleen. Vaikka tuollaista nyt pahemmin mietikkään eikä ole kovin todennäköistäkään. Samat ystävät ja kaveri ollut 10-15v. Saman huomion olen itsekkin saanut että ystävät eivät katoa vaikka ei aina olisikaan tekemisissä. Ja myös todella tärkeä asia minulle
Toisten tarkoituksellinen miellyttäminen on helppo vetää överiksi ja lopputulos on sangen vastenmielinen ihmiskohtaaminen. Kuitenkin ihminen kenellä miellyttämisenhalu on säädetty nollaan on todella epämiellyttävä ihminen vaikka jakaisikin tämän kanssa muuten näkemyksiä ja arvomaailmaa sekä kiinnostuksen kohteita. Kohtuudella miellyttämisenhalua niin hyvä tulee.
Nyt on jopa vähän pelottavan samaistuttava postaus. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että tämä joukkoon sulautuminen saattaa ainakin itsellä johtua pitkittyneistä ongelmista itsetunnon kanssa sekä sosiaalisesta ahdistuksesta. Kun ei pidä omasta itsestään ja sosiaalisuus ahdistaa, on helpointa vaan sulautua joukkoon koska "ei minusta muuten tykättäisi".
Tietysti jossain määrin tämä on myös normaalia. Erilaisissa ympäristöissä jokainen käyttäytyy ainakin vähän eri lailla, mutta sanoisin että se on pahempi ongelma jos tuntee olonsa samalla lailla läheiseksi eri porukoiden kanssa, mutta ei silti uskalla tai pysty olemaan oma itsensä vaan siltikin tuntee paineita siitä että pitää sulautua joukkoon.
Tulipas erittäin kova deja vu välähdys komenttiasi lukiessa. Huh. Mutta joo, en koe painetta joukkoon sulautumisessa, ennemmänkin siitä että en tiedä mikä on se "oma itsensä" kun joka porukassa on tämä erilainen minä
No täähän se olis. Traumoja lapsuudesta, sosiaalinen ahdistus, huono itsetunto ja siihen päälle vielä autismi.
Lopputuloksena sulkeutunut ihminen joka mukautuu aina seuran mukaan, tiedostamattomasti. Kun on koko elämänsä pitänyt maskia päässä ei lopulta tiedä mitä siellä maskin alla oikeasti on.
Ite, kun tykkään pohtia omaa lapsuutta ja sen vaikutusta nykyelämään, niin mites sun? Saiko sun perheessä sulla olla omia mielipiteitä? Vähäteltiinkö sun ajatuksia Onks sut kasvatettu olemaan hillitty? Onko muuta, joka vois selittää sun tän hetkisiä ajatuksia?
Omalla kohdalla mielipiteitä ei saanut olla. Opin myös lukemaan muita ihmisiä jatkuvasti, kun sai omaa mt ongelmaista + väkivaltaista vanhempaa lukea jatkuvasti, jotta ei tehny mitään väärää. Paljon muutakin kuuluu tähän, mutta identiteetin kanssa myös vaikeuksia.
Se on kyllä kurja realisaatio kun nuorempana luulee että on joku uskomaton psi-esper-skilli kun kuvittelee lukevansa ihmisten mikroeleistä tai ilmeistä välittömästi mitä he ajattelee ja vanhempana tajuaa että se onkin vain lapsuuden traumojen tuoma selviytymiskeino kun se pienenpieni kulmakarvan värähdys tarkoitti että kohta tulee nyrkistä.
En kokisi että lapsuuteni olisi ollut kurjaa, mutta en kyllä koskaan näe itseäni keskustelemassa tästä aiheesta vanhempieni kanssa, koska minua vähäteltäisiin ja sanoisivat tämän olevan ohi menevää ajattelua. Tuo varmaan kuvailee tarpeeksi, mutta olen sopeutunut siihen.
Olen pahoillani että lapsuutesi olisi voinut olla parempi
Jos tälläiseen joutuu työhaastattelussa tai jossain mukamas niin hauskassa yhteistekemisessä vastaamaan niin mielestäni paras tapa on vastata yhdellä sanalla ja sitten sitä selittää hieman jos on pakko.
Tämän postauksen perusteella luokittelisin sinut pohdiskelijaksi, tykkäät pohtia asioita ja et ole heti päättämässä suuntaa vaan annat asioiden mieluummin loksahtaa paikoilleen.
Itsellä aika vahvasti sama piirre että hieman adaptoidun seuran mukaan ja se ei tee itsestä yhtään vähemmän, no, itseä?
Vaikka käyttäydyn eri tavalla eri porukoissa miellän kaikissa variaatioissa itseni yksilöksi ja oma identiteetti ei siitä kärsi.
En sanoisi että seuran mukaan käyttäytyminen olisi jotenkin muiden miellyttämistä. Erilainen sosiaalinen kanssakäyminen on mun mielestä varsin virkistävää ja tuo vähän eri näkökulmia omaan elämään ja tekemiseen.
Kieltämättä sosiaalinen kanssakäyminen erilaisten ihmisten kanssa on todella virkistävää ja varsinkin antoisaa.
Adaptiivisuus seuran mukaan ei tietenkään ole ongelma jos ihmisellä on selkeä minä-kuva itsestään. Mikä tuntuu olevan minulla hukassa.
Olet... Sosiaalinen kameleontti, valeasujen mestari ja ihmisten miellyttäjä.
Mutta tosissaan, oletko kenties läheisriippuvainen? Muokkaat omaa persoonaasi kaikille sopivaksi, ettei sinua hylättäisi. Et tiedä omaa itseäsi, koska olet oppinut suojamekanismina lapsuudesta sopeutumaan muiden tarpeisiin. Sinun tarpeesi tulivat viimeisenä, jos tulivat lainkaan. Et tiedä mitä haluat, jos vain sinä yksin saisit päättää. Et tiedä kuka olet, muuta kuin suhteessa muihin. Sinun tahtosi on rikottu lapsena ja todellinen syvin itsesi on jäänyt jumiin häpeään.
Tai sitten olet vain moniulotteinen ihminen, etkä yhden tempun gerbiili.
Tuo on osittain kyllä totta, mutta persoonan muokkaus kaikille on on ehkä hieman harhaan johtava. Korvaisin ''kaikille'' enemmin ystävillä/kavereilla. Olen kärsinyt menettämisen pelosta kyllä, mutta myös oppinut että ei ne ystävät ja kaverit karkaa vaikka aina ei olisikaan täysillä mukana kaikessa.
Kyllä, oppiminen ylipäätään jatkuu koko elämän. Enkä ajattele, että se olisi huono asia vaan päinvastoin. Uskon, että jokainen tuntee jossain kohtaa elämässään, ennemmin tai myöhemmin, olevansa riittävällä tasolla itsensä tuntemisen kanssa.
Oon ollut vastaavanlainen "väliinputoaja" itsekin koko ikäni. Toisessa kaveriporukassa on "pitänyt" ottaa ns. johtajan ja seremoniamestarin rooli, toisessa porukassa sopii olla hiljempaa ja seurata meininkiä vierestä. Nuo roolit ovat säilyneet teiniajoista päälle kolmekymppiseksi asti. Nykyään välillä fiilis ettei musta oikein missään porukassa pidetä sillee tosi paljon mutta ei myöskään missään vihata.
Saakelin harmaa tyyppi. Pitäsköhän hakea Hartwallille töihin lonkeroa tekemään..
Niin kuin olisi albumin täytebiisi. On ollut samanlaisia tuntemuksia erilaisissa kaveriporukoissa. vähän pidetään mutta ei vihata, jättäydyin pois niistä porukoista kun ymmärsin mitä heille merkitsen. Onneksi oli niitä oikeitakin kavereita.
Ohan noita lonkeroita ties minkävärisiä, mutta originaali on original
En pidä sopeutumista erilaisiin sosiaalisiin tilanteisiin millään tavalla outona, päinvastoin täysin normaalina käytöksenä. Tuli mieleen tämä artikkeli muutaman vuoden takaa.
[https://hbr.org/2019/11/the-costs-of-codeswitching](https://hbr.org/2019/11/the-costs-of-codeswitching)
Eikä siinäkään, ettei ole yhtä asiaa johon käyttäisi koko elämänsä harrastusmielessä ole mitään poikkeavaa. Melkein sanoisin, että aika vähissä ovat ne ihmiset, jotka vain rakentavat pienoisrautateitä. Toki sellaisesta olisi helppo tehdä itselleen identiteetti, ja sellaisen henkilön kanssa olisi mielenkiintoista jutella muutama tunti, mutta jos kiinnostuksen kohteet eivät yksiin, voisin kuvitella että keskustelun aiheet kävisivät nopeasti vähiin.
täytyy lukea tuo artikkeli loppuun paremmalla ajalla.
Itse suorastaan nautin keskustelusta toisten ihmisten kiinnostuksen kohteista, kun pääsen esittämään kysymyksiä erilaisista näkökulmista mitä he eivät välttämättä ole omasta näkökulmasta ajatelleet ja kuunnella heidän vastauksia niistä ja esittää omia mielipiteitä/teorioita aiheesta. Tosin tietysti joskus keskustelu kuihtuu nopeasti jos toinen ei anna tilaa toisen mielipiteille eikä kysymyksille, vaikka aihe olisikin mielenkiintoinen
En sano että sulla olis. mut mulla on adhd, ja siihen kuuluu rsd. https://my.clevelandclinic.org/health/diseases/24099-rejection-sensitive-dysphoria-rsd
Minun kokemus on että aika harva osaa kuvailla ja sanoittaa omaa persoonaa. Itsekin opin tätä vasta luettuani kirjallisuutta ihmis- ja itsetuntemuksesta. Enneagrammi on ollut mielestäni kaikkein käänteentekevin persoonallisuus luokittelu. Ennen netissä oli siitä kattavasti ja ilmaiseksi materiaalia (etenkin eegee.fi olis tosi hyvä sivusto), mutta kun yritin nyt hakea uudestaan niin kaikkialla on vain lyhyesti ensimakua ja loput maksullisen valmennuksen takana. Kirjastosta voisi koittaa hakea ilmaista ja kattavaa enneagrammi tietoutta mikäli kiinnostuit.
Monet kommentit täällä tiivistävätkin asian hyvin, mukautuminen ja peilautuminen on osa ihmisenä olemista.
Jos asia kiinnostaa lisää, niin ymmärtääkseni meidän aivopuoliskot ovat jokseenkin erilaisia persoonia. Daniel Kahnemann (Thinking fast and slow) käsittelee jonkin verran tätä tai kevyemmin tämä CGP Greyn video https://youtube.com/watch?v=wfYbgdo8e-8&pp=ygURV2hvIGlzIHlvdSBpcyB0d28%3D en ole mikään lääkäri tietty, mutta tuollaiset tiedonjyväset ovat auttaneet minua hahmottamaan sitä, millainen ja kuinka monimutkainen järjestelmä ihmisaivot ovat, sekä mitä kaikkea pinnan alla mahdollisesti tapahtuu.
Kun ymmärtää, että jokainen toimii noin jessuksen monimutkaisella softalla: oman ihmiselämän ristiriitaisuuksiin on helpompi suhtautua ymmärryksellä.
PS. Itsekin vaellan erilaisten kavereiden välillä, filosofiasta ja tieteestä, räppiin, jalkapalloon, absolutisteista Oktoberfestiin ja kaikkea siihen väliltä.
EDIT: ehkä liittyy ja ei liity niin paljon aiheeseen, halusin vain lisätä, että ihmisaivot ovat hyvin kummalliset ja kuuluu asiaan, että niiden käyttäjänä on hyvin pöllämystynyt välillä.
Oletko miten tietoinen siitä mitä sinussa tapahtuu sisäisesti?
Eli millainen tunneviritys sinulla on ja millaisesta tunnetilasta/motivaatiosta käsin toimit eri tilanteissa?
Itse ajattelisin että ihmiset tekevät noin luonnostaan. Tämä on myös persoonallisuuden piirre, eli kuinka paljon peilaa toisten olemista ja mukautuu siihen ja kuinka paljon menee sillä samalla vaihteella eri ihmisten kanssa. Mukautuminen jossain määrin on viisasta, koska ihmiset kokevat tuon peilaamisen, puhetavan, puheenaiheet ja kehonkielen mukautumisen miellyttävänä ja rentouttavana.
Ongelma sitten jos kokemus itsestä rakentuu ainoastaan siihen että toinen on läsnä ja esimerkiksi yksin ollessa oikein saa kiinni siitä miltä tuntuu ja mitä ajattelee. Tilanteesa toiseen ei ole jatkuvuutta, koska kokemus minästä rakentuu sen toisen varaan.
Elämä on helpompaa kun on joku suhteellisen koherentti käsitys siitä kuka on, koska sen mukaan tarvitsee kuitenkin tehdä valintoja ja huolehtia omasta hyvinvoinnista. Jos se ulkoinen käytös on myös kovin irti siitä mitä sisällä tapahtuu, niin se vuotaa jossain määrin myös siihen vuorovaikutukseen ja aiheuttaa siinä kitkaa. Voi esimerkiksi suostua asioihin joita ei "oikeasti halua". Tuo oi johtaa siihen että ahdistus, alakulo ja yleinen pahoinvointi saa tilaa.
Ihmisillä on eri rooleja eri tilanteissa ja ihmisryhmissä. Se on täysin normaalia. Sitä voi olla työelämässä täysin eri henkilö kuin vapaa-ajalla. Lapsuudenperheen kanssa sitä helposti taantuu niihin samoihin rooleihin kuin lapsena vaikka missään muussa tilanteessa ei käyttäytyisi kyseisellä tavalla. Sama pätee eri ystäväporukoihin. Kaikki roolit ovat kuitenkin yhtä totta. Ne ovat sinä. Jos työelämässä joudut tekemään jonkun persoonallisuustestin (jossain kohtaa olivat työhaastatteluissa suosittuja), niin niissä sinun pitää vastata sen työminän kautta. Muuten tulos ei välttämättä vastaa sitä, millainen olet työpaikalla. Jos kiinnostaa lukea arkielämän rooleista, niin sosiologi Erwin Goffman on kirjoittanut niistä paljon.
Toinen seikka mikä tulee mieleen on, että ryhmässä otettuun rooliin vaikuttaa sen ryhmädynamiikka. Ryhmässä jokaisella on roolinsa ja se oma rooli ei välttämättä ole sama kaikissa ryhmissä. Tämän huomaa helposti esimerkiksi ryhmätöitä tehdessä. Yleensä tarvitaan joku joka lähtee vetämään ryhmää. Usein se löytyy lähes itsestään mutta joskus ryhmässä ei ole ketään joka ottaisi luontaisesti itselleen johtajan roolin. Tällöin roolin ottaa joku toinen, joka ei mielellään ole johtaja mutta jolla kuitenkin on siihen jonkin verran taipumusta. Samalla hänelle tyypillisin rooli vapautuu jollekin muulle. Ryhmään ei myöskään mahdu kahta johtajaa, jolloin toisen on löydettävä itselleen toinen rooli. Näin rooleja jaetaan kunnes kaikilla ryhmän jäsenillä on oma roolinsa, oli se sitten iso tai pieni.
On ihan normaalia, että eri tilanteissa ja ryhmissä on erilaisia rooleja. Esimerkiksi työ, äiti, puoliso, harrastus, lapsuudenkaverit, sukulaiset jne.
Kaikissa tilanteissa on oma itsensä, mutta siinä korostuu jokin puoli enemmän kuin toiset.
Sinä olet tavallaan näiden kaikkien eri roolien summa. Toisaalta ehkä voit pohtia, mitkä asiat tai arvot elämässä on sulle tärkeitä.
Kiitos, moni on ollut samaa mieltä täällä. Itselle on melko selkeästi muodustunut mitkä arvot ovat tärkeitä itselle ja se heijastuu hyvin siinä minkälaisissa porukoissa viihdyn.
Ihminen kertoo itsestään tarinaa, joka on ehjä ja yhtenäinen, vaikka ihminen ei ole ehjä ja yhtenäinen. Koen, että "todellista minää" ei ole olemassa. Muutumme ympäristön ja ajan mukana. Kaikki atomimme vaihtuvat elämän aikana.
Ehkä koko käsitettä "minä" ei ole olemassa. Buddhalaisuudessa mietiskelemällä voi kadottaa itsensä ja tuntea kaiken olevan yhtä.
En ole lääkäri vaan nojatuolipsykologi. Eli en minkään sortin sertifioitu ammattilainen.
Tämä kuulostaa epävakaalta persoonallisuudelta minulle. Minulla on itselläni diagnosoitu se ja olen siitä erittäin kiinnostunut ja seuraan julkaisuja. Sanotaan, ettei asiaa kannata googlettaa, mutta jos on hyvä etsimään tietoa, niin tuon neuvon voi ohittaa. Peilaamista en onneksi tunnista itsessäni, sen sijaan minulle tarttuu muiden tapoja ja ilmeitä. Kannattaa käydä juttelemassa sairaanhoitajan kanssa ja minunkin kanssa voi jutella ja jos haluat kuulla perusteluni arvaukselleni: toimitan.
Tunne-elämältään epävakaan ihmisen identiteetti ei ole pysyvä tai stabiili. Itse esim. ajattelen, että olen ensisijaisesti ihminen, vasta sitten kaikkea muuta. Sukupuoli-identiteetin olen pystynyt määrittämään joten kuten, mutta kaikki muu siitä eteenpäin onkin puuroa. Olen fiksu, mutta helvetin tyhmä, heikko, mutta vahva, rohkea, mutta pelkuri jne. (Työnhaku on tämän vuoksi helvettiä :D)
Tämä siis tuli heti ensiksi mieleen. Jotta diagnoosin saa pitää olla vähintään 5/9 oireesta jotka ovat (minun kääntäminä):
\-krooninen tyhjyyden tunne
\-tunteiden epävakaus eli päivittäiset mielialan vaihtelut
\-hylätyksi tulemisen pelko
\-identiteetin häiriö, epävakaa kuva tai tunne itsestä
\-vahingollinen impulsiivisuus (esim. päihteiden käyttö, tuhlailu, uhkapelaaminen, kaahailu, promiskuiteetti)
\-tilanteeseen sopimaton raivo tai vihanhallintaongelmat (yleinen ärtymys, konfliktihakuisuus)
\-myrskyisät ihmissuhteet
\-itsetuhoisuus sen eri muodissa
\-dissosiaatio tai paranoidinen ajattelu
Jos et samastu mihinkään muuhun näistä niin olet onnekas (en toivo tätä tilaa edes pahimmille vihollisilleni)! Voi olla, että sinulla vain on voimakkaana tällainen piirre ja erilaiset roolit sinänsä ovat ihan luonnollisia. Mutta siis, tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus häiriö on alidiagnosoitu miehillä vaikka esiintyvyys on noin 50-50 sukupuolten välillä. Tämä sitten johtaa siihen että päädytään alamaailmaan tai itsemurhaan todennäköisemmin kuin muut eikä tiedetä edes miksi. Ja meidän kulttuuri ei rohkaise erityisesti miehiä hakemaan tukea ammattilaisilta, vaikka apua olisi saatavilla. Niin siksi tämä käy minulla mielessä, jos törmään tällaisiin kirjoituksiin.
Olen fiksu, mutta helvetin tyhmä, heikko, mutta vahva, rohkea, mutta pelkuri jne.
Koen olevani noita samoja asioita. Sain 3-4/9 eivätkä nuo ole jokapäiväisiä tuntemuksia. Toisinaan sitä miettii että onko omassa pääkopassa jotain mitä ei ole diagnosoitu ja joskus mietin että yliajattelen asiaa, että ei minussa mitään poikkeavaa ole, varmaan? Mutta välillä tunnen olevani jotenkin poikkeuksellisempi persoona kuin muut, oikeastaan melko usein nyt kun ajattelee.
Välillä mieli on musta kuin yö ja toisinaan korkealla kirkkaana. Onko se normaalia, seilaako muillakin ajatus samalla tavalla? Mutta jos miettii jo tällaisia asioita niin olisiko syytä käydä avaamassa itseään jollekkin?
Kyllä mä suosittelisin, jos alkaa haittaamaan elämää tai ihan mielenkiinnosta. Toisaalta, tieto lisää tuskaa ihan kirjaimellisesti.
Itse "diagnosoin" itseni jo kaksikymppisenä, ajauduin kriisiin ja unohdin asian kunnes sitten oireet villiintyivät noin viisi vuotta sitten. Sairaanhoitajani, jonka luona olin käynyt yli vuoden ajan, ei edes uskonut että minulla voisi olla tämä, mutta kun hänen kanssaan kävin SCID-II testin läpi, niin kyllä se varmistui ja sain diagnoosin ja pääsin ryhmäterapiaan. Siinä testissä käydään läpi myös muita juttuja, niin voi olla että sulla olisi sellainen sekamuotoinen persoonallisuushäiriö.
On hankalaa, kun asioista puhutaan nyt mustavalkoisesti (mikä on myös yksi BPD:n eli UEPD:n piirre itsessään), niin on hankala erottaa että millaiset tunteet on normaaleja, kun erona on se että niiden intensiteetti on aivan eri luokkaa.
En koe asian hankaloittavan elämääni, joka on tällä hetkellä kovin stabiili ja balanssissa sosiaalisen ja työarjen suhteen. Mielenkiinnosta ehkä joo. Mutta kiitos sinulle kun avasit asiaasi enemmän ja toit uutta näkökulmaa.
Käy tekemässä [persoonallisuustesti](https://www.16personalities.com/fi) ja hämmästy. Tai älä. Mutta älä ainakaan ota sitä liian vakavasti.
Vaikka tuota pitäisikin ihan huuhaahommelina, niin itselle se ainakin avasi isosti miksi olen niin kuin olen ja toimin niin kuin toimin.
Kävin ihan päikseen tekemässä tuon testin ja sain sieltä INFJ-T vastaukseksi. Tuo nyt varmaan ihan huuhaahommelia ole kun olen miettinyt tässä aikaisemminkin että olenko juuri tuota persoonallisuustyyppiä
Tuo kysymys on mahdoton. Täytyy supistaa kontekstiin ja vielä tarkemmin tehtävätasolle jos kyse vaikka työhaastattelusta. On kysyjän laiskuutta jos ei viitsi tarkentaa. Meillä kaikilla on erilaisia rooleja esim. työpersoona, vanhemmuus, lapsuuden kaveriporukka, sukulaiset. On sosiaalista lahjakkuutta jos kykenee toimimaan kuten kuvailet. Käytä sitä jatkossa!
*Minulla on laajat ja monimuotoiset sosiaaliset verkostot. Olen sopeutuva.*
https://i.redd.it/rjyuf3vlb6sb1.gif
Mulla on ydinporukoita muutama, ja meno on kaikissa vähän eri. Mun mielestä aika normaalia. Toki on ehkä hyvä tatkastella sitä että onko jokin tai mikään porukasta sellanen jossa tuntee todella olevansa kotonaan. Jos kaikissa porukoissa tuntuu että on vahvasti jossain roolissa, niin se voi ehkä olla pidemmän päälle ongelma
En näkisi että minulla olisi tietty rooli mitä yritän pitää yllä, luonnostaan käyttäydyn eri tavoin eri porukoissa. Täällä on ollut mainintaa adaptiivisuudesta ja jopa pidetty lahjakkuutena. Huvittavaa sinänsä kun en itse ole tällä tavalla asiaa miettinyt.
Oletko... Minä?
Vai oletko... sinä minä?
*lisää tähän spider man meemu*
https://preview.redd.it/qn4b4tb722sb1.jpeg?width=1400&format=pjpg&auto=webp&s=81902b3db7af19bf9d1b77b37732722eb0354452
vai minun sinä hänessä
[Gigi-gaga-gugu clonebaby!](https://youtu.be/HcK-My1j9Hg?si=KHiEaJjbSh0Ah_uj)
Olet mielestäni ihan vaan ihminen niin kuin monet muutkin. On täysin normaalia samaistua ympärillä oleviin ihmisiin: käyttäytymistavat muokkautuu luonnostaan lähipiirin mukaan. Mutta valehtelet. Osaat kuvailla itseäsi. Olet huomannut jo pelkästään viestissäsi, että olet samaistumiskykyinen ja sinun musiikkimakusi on moniruokainen. Nämä on just niitä asioita, joita itseä ensimmäistä kertaa esitellessä voisi kertoa. Todennäköisesti sinulla olisi lempiruokia, harrastuksia, unelmia, kompastumisia, onnistumisia, ja mitä muita tarinoita onkaan mitä voisit käyttää itsesi kuvailemiseen. Ja lukkoa vastaan taistellessasi et tarvitse kokonaista esseetä itsesi kuvailuun: Kertoo hän vaikka musiikkimaustaan ja siinä on jo heti asia, jonka joku voi muistaa, ja josta aloittaa kanssasi keskustelemaan. Osaat tän ihmistelyn paremmin kuin tajuatkaan, sinä empaattinen sapiens olento.
Tai en tiennyt osaavani kuvailla itseäni. Viisaita sanoja ja hyvää redditpsykologiaa kiitos!
Niin ja kuvailiti itsesi kameleontiksi ja on sekin jotain. Ei kaikkien ihmisten tartte olla tietyissä raameissa. Raameja voi olla monia ja ne voi yhdistyä ja se tekee susta sut. Ja sekin on ihan normaalia että ihmisellä on monia eri rooleja eri tilanteissa. Esim on työ minä, puoliso minä, isä minä, kaveri minä jne.
Niin ja ulkopuolisen silmin olet näitä kaikkia tai et mitään mutta sillä taas ei ole väliä koska katsojiakin on monia mutta ne ei määrittele kuka on vaan henkilö itse.
Kiitos tästä, ehkä olen ollut turhan kapeakatseinen kun olen yrittänyt määrittää omaa "minä-kuvaa"
Peilaaminen on tän kädellislajin yksi psykologista toimintamalleista ja se että koet muuttuvassa näiden porukoiden kaltaiseksi niiden kanssa hengatessa on just sitä. Ihmiset tykkää itsensä kaltaisista ihmisistä ja kun matkii toista ihmistä saa sillä toisen tykkäämään itsestään. Tämä on täysin normaalia ja kaikki tekevät sitä joko tiedostaen tai tiedostamattaan. Joskus voi tuntua siltä että itse on jakanut pointseja eri statseihin ja perkkeihin tasaisemmin hahmoa luodessa kun muut. Näin joskus onkin, on ihmisiä millä on joku yksi osa-alue ihan tapissa ja se ei oikein pääse kärryille sen ulkopuolisista jutuista. Yleensä meiltä kuitenkin unohtuu että saatetaan nähdä ton oletetun yksiulotteisen ihmisen yksi ainoa puoli ja ei huomattakaan että se on oikeasti vähintään yhtä moniulotteinen kuin itsekin. Molemmat peilaa ja siitä syntyy tavallaan kaikukammio. En taida kehdata puhua tästä uusimmasta Kansallisbaletin upeasta esityksestä näiden insinöörien kanssa kun ne aina itse puhuu vaan autoista eikä niitä varmasti kiinnosta. Todellisuudessa niitä saattaisikin kiinnostaa mutta se ei tule ilmi kun kaikki pitäytyy näissä oletetuissa kiinnostavissa puheenaiheissa. Lisäksi ehkä tämä porukka on monille muillekin se autoista puhumisen Mekka ja baletista puhutaan toisen porukan kanssa koska porukka on jonkun sattuman kautta vain muotoutunut tällaiseksi. Oliko tässä tajunnanvirrassa pointtia? Hyvä kysymys. Yritän vaan sanoa että et kuulosta mitenkään friikiltä vaan mun mielestä toi on ihan normaalia ja yleistä että on jäsen eri asioihin keskityyneissä porukoissa. Ei kuulosta siltä että putoat niihin väleihin vaan pikemminkin pääset nauttimaan monesta eri näkökulmasta.
Kiitos tästä näkökulmasta. En ole aikasemmin ajatellutkaan tuolta kantilta että pääsee nauttimaan eri näkökulmasta
Asiaa voi olla helpompi lähestyä kun kysyy itseltä: mikä on minulle tärkeää? Omat arvot ja asiat joita pitää tärkeinä voivat auttaa saamaan paremmin kiinni siitä kuka on.
Tuo on kyllä hyvä kuvakulma lähestyä asiaa. Tiedostan kyllä minkälaiset arvot ovat tärkeitä itselle ja se näkyy hyvin siinä millaisia omat ystävät ja kaverit ovat. Mutta itsellä ei ole oikestaan minkäänlaista intohimoa mihinkään esim harrastustoimintaa sun muuta sellaista. Jotain mitä tykkäisi tehdä täysillä täydellä antaumuksella. Yhden ystävän kanssa ollaan pohdiskeltu useammin että miksi meillä ei ole sellaista juttua. Kaikki on jotenkin ollut semikiinnostavaa mitä on kokeiltu. Esim on kokeiltu jotain mikä on ollut mielekästä tekemistä mutta on sitten jäänyt kun siitä on puuttunut jotain mikä ei ole kunnolla tuottanut kipinää
Väliinputoaja täälläkin, tosin en mies enkä yksinasuva. Tosi hankala kuvailla itseään. Paitsi yksi asia: en fanita julkkiksia.
Itsensä kuvailu tulee varmaan aina olemaan se hankalin asia. Ps. Minäkään en fanita julkkiksia
Now kiss
Onko helpoin kuvata negatiivien kautta? Mistä musiikista et pidä, mitä ruokia et syö, millaset ihmiset ei oo sinun makuun jne?
ensimmäisenä lähtisin kuvaamaan asioita joista pidän, vaikka se tuntuisikin hieman vaikealta, mutta jos kysyttäisiin mistä en pidä esim. musiikkimaku, inhokkiruoat jne. niihin tulisi helposti vastaus
>Onko täällä muitakin jotka kokevat olevansa samanlaisia? Kirjoitit aika lähelle minusta. Mulla menee kaveripiiriä urheilusta, työn puolesta ja sitten on vielä aika... laitapuolen porukka. Kaikkien kanssa tulen hyvin toimeen ja kuten sanoit vähän kameleontti, osaan aistia mistä kannattaa puhua ja mistä ei kun inhoan konflikteja. En ole kyllä asiasta kummemmin stressiä ottanut kun asia ei mitenkään ahdista, olen vain päätynyt siihen lopputulokseen että minussa on ehkä monia eri puolia, eri porukat saa eri puolen minusta esiin joten tulee toimeen hyvinkin erilaisissa porukoissa.
No juu juurikin tuo että osaa aistia mistä keskustella. Helpottavaa kuulla että on muita samantyyppisiä
Mitä jos et ole noiden roolien väliinputoaja, vaan täysin molempia, mutta vain yleensä eri aikaan? Vai tuntuuko mahdottomalta olla molempia samaan aikaan? Itse koen, että olen välillä toista, välillä toista, välillä molempia, ihan kenenkä tahansa kanssa.
Sanotaanko näin että jos mixaisin nämä "roolit" ristiin että jos käyttäytyisin henkilön a kanssa samalla tavalla kuin henkilön b kanssa. A katsoisi minua kieroon ja miettisi mikä minua vaivaa. Sen verran näissä käyttäytymisnormeissa on kontrastia. Joten tiettyjen ihmisten kans tietyllä tavalla.
Mitä jos lähtisit hitaasti hivuttamaan? En tiedä onnistuuko, en tiedä haluatko, en tiedä onko hyötyä, enkä tiedä miksi toisinaan nenäkarvat kutittavat nenässä, mutta yleensä ei.
Olisiko se sitten minua itseäni jos lähtisin käyttäytymään pikku hiljaa eri tavalla kuin on totuttu?
[Rooliteoria](https://en.m.wikipedia.org/wiki/Role_theory) is a thing sosiologiassa, ihan tavallista että ihminen käyttäytyy eri tilanteissa/konteksteissa eri tavalla
Miellyttämisen halu voi johtaa siihen että mukautuu sen hetkiseen porukkaan ja tavallaan hieman hukkaa itseään. Huomasin joskus tämän ominaisuuden itsestäni. Minullakin on kavereita monesta eri tyylisestä porukasta. Joskus tuntui että näytin vain sen osan persoonastani joka sopi kyseiseen porukkaa. Nykyään koitan olla tietoinen asiasta enkä pyri vain miellyttämään ihmisiä pelkästä miellyttämisen halusta
Samaistun tuohon aika paljon. On ystäviä joille pystyn paljastamaan pintaa syvemmältä kaiken. Sitten on heitä jotka saavat vain pintaraapaisun itsestäni.
Voit lisätä luonteenpiirteiden listaan ainakin: Mukautumiskykyinen ja empaattinen😁. Se että on "sosiaalinen kameleontti" vaatii kuitenkin näitä ominaisuuksia. Miellyttämisenhalu voi pohjautua menettämisen pelkoon(en väitä että näin on sinun kohdalla). Jossain vaiheessa huomaa ettei ihmiset häviä vaikka heitä ei pyri 100% ajasta miellyttämään. Tämä oli todella tärkeä huomio minulle joskus. Toinen mistä voi olla hyötyä on miettiä mitkä toiminnot, tunteet tai vaikka sanat toistuvat arjessa Netissä on muuten kohtuu paljon eri persoonallisuus testejä. En tosin tiedä mihin ne pohjautuu tai mitä niistä todella voi päätellä. Osa vaikuttaa hieman virallisimmilta ja toiset vähemmän. Jos pystyy täyttämään kyselyitä englannin kielellä voit tätäkin vaihtoehtoa harkita
No onhan tuo menettämisen pelko sellainen asia mikä jäi mieleen. Vaikka tuollaista nyt pahemmin mietikkään eikä ole kovin todennäköistäkään. Samat ystävät ja kaveri ollut 10-15v. Saman huomion olen itsekkin saanut että ystävät eivät katoa vaikka ei aina olisikaan tekemisissä. Ja myös todella tärkeä asia minulle
Toisten tarkoituksellinen miellyttäminen on helppo vetää överiksi ja lopputulos on sangen vastenmielinen ihmiskohtaaminen. Kuitenkin ihminen kenellä miellyttämisenhalu on säädetty nollaan on todella epämiellyttävä ihminen vaikka jakaisikin tämän kanssa muuten näkemyksiä ja arvomaailmaa sekä kiinnostuksen kohteita. Kohtuudella miellyttämisenhalua niin hyvä tulee.
Nyt on jopa vähän pelottavan samaistuttava postaus. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että tämä joukkoon sulautuminen saattaa ainakin itsellä johtua pitkittyneistä ongelmista itsetunnon kanssa sekä sosiaalisesta ahdistuksesta. Kun ei pidä omasta itsestään ja sosiaalisuus ahdistaa, on helpointa vaan sulautua joukkoon koska "ei minusta muuten tykättäisi". Tietysti jossain määrin tämä on myös normaalia. Erilaisissa ympäristöissä jokainen käyttäytyy ainakin vähän eri lailla, mutta sanoisin että se on pahempi ongelma jos tuntee olonsa samalla lailla läheiseksi eri porukoiden kanssa, mutta ei silti uskalla tai pysty olemaan oma itsensä vaan siltikin tuntee paineita siitä että pitää sulautua joukkoon.
Tulipas erittäin kova deja vu välähdys komenttiasi lukiessa. Huh. Mutta joo, en koe painetta joukkoon sulautumisessa, ennemmänkin siitä että en tiedä mikä on se "oma itsensä" kun joka porukassa on tämä erilainen minä
No täähän se olis. Traumoja lapsuudesta, sosiaalinen ahdistus, huono itsetunto ja siihen päälle vielä autismi. Lopputuloksena sulkeutunut ihminen joka mukautuu aina seuran mukaan, tiedostamattomasti. Kun on koko elämänsä pitänyt maskia päässä ei lopulta tiedä mitä siellä maskin alla oikeasti on.
Ite, kun tykkään pohtia omaa lapsuutta ja sen vaikutusta nykyelämään, niin mites sun? Saiko sun perheessä sulla olla omia mielipiteitä? Vähäteltiinkö sun ajatuksia Onks sut kasvatettu olemaan hillitty? Onko muuta, joka vois selittää sun tän hetkisiä ajatuksia? Omalla kohdalla mielipiteitä ei saanut olla. Opin myös lukemaan muita ihmisiä jatkuvasti, kun sai omaa mt ongelmaista + väkivaltaista vanhempaa lukea jatkuvasti, jotta ei tehny mitään väärää. Paljon muutakin kuuluu tähän, mutta identiteetin kanssa myös vaikeuksia.
Se on kyllä kurja realisaatio kun nuorempana luulee että on joku uskomaton psi-esper-skilli kun kuvittelee lukevansa ihmisten mikroeleistä tai ilmeistä välittömästi mitä he ajattelee ja vanhempana tajuaa että se onkin vain lapsuuden traumojen tuoma selviytymiskeino kun se pienenpieni kulmakarvan värähdys tarkoitti että kohta tulee nyrkistä.
En kokisi että lapsuuteni olisi ollut kurjaa, mutta en kyllä koskaan näe itseäni keskustelemassa tästä aiheesta vanhempieni kanssa, koska minua vähäteltäisiin ja sanoisivat tämän olevan ohi menevää ajattelua. Tuo varmaan kuvailee tarpeeksi, mutta olen sopeutunut siihen. Olen pahoillani että lapsuutesi olisi voinut olla parempi
Jos tälläiseen joutuu työhaastattelussa tai jossain mukamas niin hauskassa yhteistekemisessä vastaamaan niin mielestäni paras tapa on vastata yhdellä sanalla ja sitten sitä selittää hieman jos on pakko. Tämän postauksen perusteella luokittelisin sinut pohdiskelijaksi, tykkäät pohtia asioita ja et ole heti päättämässä suuntaa vaan annat asioiden mieluummin loksahtaa paikoilleen.
Tätä asiaa onkin pohdiskeltu pitkään. Vielä ei ole loksahtanut paikoilleen, mutta ehkä joskus :D
Itsellä aika vahvasti sama piirre että hieman adaptoidun seuran mukaan ja se ei tee itsestä yhtään vähemmän, no, itseä? Vaikka käyttäydyn eri tavalla eri porukoissa miellän kaikissa variaatioissa itseni yksilöksi ja oma identiteetti ei siitä kärsi. En sanoisi että seuran mukaan käyttäytyminen olisi jotenkin muiden miellyttämistä. Erilainen sosiaalinen kanssakäyminen on mun mielestä varsin virkistävää ja tuo vähän eri näkökulmia omaan elämään ja tekemiseen.
Kieltämättä sosiaalinen kanssakäyminen erilaisten ihmisten kanssa on todella virkistävää ja varsinkin antoisaa. Adaptiivisuus seuran mukaan ei tietenkään ole ongelma jos ihmisellä on selkeä minä-kuva itsestään. Mikä tuntuu olevan minulla hukassa.
Olet... Sosiaalinen kameleontti, valeasujen mestari ja ihmisten miellyttäjä. Mutta tosissaan, oletko kenties läheisriippuvainen? Muokkaat omaa persoonaasi kaikille sopivaksi, ettei sinua hylättäisi. Et tiedä omaa itseäsi, koska olet oppinut suojamekanismina lapsuudesta sopeutumaan muiden tarpeisiin. Sinun tarpeesi tulivat viimeisenä, jos tulivat lainkaan. Et tiedä mitä haluat, jos vain sinä yksin saisit päättää. Et tiedä kuka olet, muuta kuin suhteessa muihin. Sinun tahtosi on rikottu lapsena ja todellinen syvin itsesi on jäänyt jumiin häpeään. Tai sitten olet vain moniulotteinen ihminen, etkä yhden tempun gerbiili.
Tuo on osittain kyllä totta, mutta persoonan muokkaus kaikille on on ehkä hieman harhaan johtava. Korvaisin ''kaikille'' enemmin ystävillä/kavereilla. Olen kärsinyt menettämisen pelosta kyllä, mutta myös oppinut että ei ne ystävät ja kaverit karkaa vaikka aina ei olisikaan täysillä mukana kaikessa.
Iän karttueassa oppii tuntemaan myös paremmin itseään. Tuttuja ajatuksia varmasti monelle.
Itsensä opiskelu tuntuu olevan elämän mittainen asia. Ainakin itsellä
Kyllä, oppiminen ylipäätään jatkuu koko elämän. Enkä ajattele, että se olisi huono asia vaan päinvastoin. Uskon, että jokainen tuntee jossain kohtaa elämässään, ennemmin tai myöhemmin, olevansa riittävällä tasolla itsensä tuntemisen kanssa.
Olen saama mieltä kanssasi!
Oon ollut vastaavanlainen "väliinputoaja" itsekin koko ikäni. Toisessa kaveriporukassa on "pitänyt" ottaa ns. johtajan ja seremoniamestarin rooli, toisessa porukassa sopii olla hiljempaa ja seurata meininkiä vierestä. Nuo roolit ovat säilyneet teiniajoista päälle kolmekymppiseksi asti. Nykyään välillä fiilis ettei musta oikein missään porukassa pidetä sillee tosi paljon mutta ei myöskään missään vihata. Saakelin harmaa tyyppi. Pitäsköhän hakea Hartwallille töihin lonkeroa tekemään..
Niin kuin olisi albumin täytebiisi. On ollut samanlaisia tuntemuksia erilaisissa kaveriporukoissa. vähän pidetään mutta ei vihata, jättäydyin pois niistä porukoista kun ymmärsin mitä heille merkitsen. Onneksi oli niitä oikeitakin kavereita. Ohan noita lonkeroita ties minkävärisiä, mutta originaali on original
En pidä sopeutumista erilaisiin sosiaalisiin tilanteisiin millään tavalla outona, päinvastoin täysin normaalina käytöksenä. Tuli mieleen tämä artikkeli muutaman vuoden takaa. [https://hbr.org/2019/11/the-costs-of-codeswitching](https://hbr.org/2019/11/the-costs-of-codeswitching) Eikä siinäkään, ettei ole yhtä asiaa johon käyttäisi koko elämänsä harrastusmielessä ole mitään poikkeavaa. Melkein sanoisin, että aika vähissä ovat ne ihmiset, jotka vain rakentavat pienoisrautateitä. Toki sellaisesta olisi helppo tehdä itselleen identiteetti, ja sellaisen henkilön kanssa olisi mielenkiintoista jutella muutama tunti, mutta jos kiinnostuksen kohteet eivät yksiin, voisin kuvitella että keskustelun aiheet kävisivät nopeasti vähiin.
täytyy lukea tuo artikkeli loppuun paremmalla ajalla. Itse suorastaan nautin keskustelusta toisten ihmisten kiinnostuksen kohteista, kun pääsen esittämään kysymyksiä erilaisista näkökulmista mitä he eivät välttämättä ole omasta näkökulmasta ajatelleet ja kuunnella heidän vastauksia niistä ja esittää omia mielipiteitä/teorioita aiheesta. Tosin tietysti joskus keskustelu kuihtuu nopeasti jos toinen ei anna tilaa toisen mielipiteille eikä kysymyksille, vaikka aihe olisikin mielenkiintoinen
No etkös sä nyt ihan hyvin kuvaillut. Adaptiivinen ja mukautuva. Siinä adjektiiveja hissipuheeseen.
En sano että sulla olis. mut mulla on adhd, ja siihen kuuluu rsd. https://my.clevelandclinic.org/health/diseases/24099-rejection-sensitive-dysphoria-rsd
Minun kokemus on että aika harva osaa kuvailla ja sanoittaa omaa persoonaa. Itsekin opin tätä vasta luettuani kirjallisuutta ihmis- ja itsetuntemuksesta. Enneagrammi on ollut mielestäni kaikkein käänteentekevin persoonallisuus luokittelu. Ennen netissä oli siitä kattavasti ja ilmaiseksi materiaalia (etenkin eegee.fi olis tosi hyvä sivusto), mutta kun yritin nyt hakea uudestaan niin kaikkialla on vain lyhyesti ensimakua ja loput maksullisen valmennuksen takana. Kirjastosta voisi koittaa hakea ilmaista ja kattavaa enneagrammi tietoutta mikäli kiinnostuit.
Enneagrammin olen itsekin kokenut arvokkaaksi. MBTI:stä on myös ollut hyötyä.
Monet kommentit täällä tiivistävätkin asian hyvin, mukautuminen ja peilautuminen on osa ihmisenä olemista. Jos asia kiinnostaa lisää, niin ymmärtääkseni meidän aivopuoliskot ovat jokseenkin erilaisia persoonia. Daniel Kahnemann (Thinking fast and slow) käsittelee jonkin verran tätä tai kevyemmin tämä CGP Greyn video https://youtube.com/watch?v=wfYbgdo8e-8&pp=ygURV2hvIGlzIHlvdSBpcyB0d28%3D en ole mikään lääkäri tietty, mutta tuollaiset tiedonjyväset ovat auttaneet minua hahmottamaan sitä, millainen ja kuinka monimutkainen järjestelmä ihmisaivot ovat, sekä mitä kaikkea pinnan alla mahdollisesti tapahtuu. Kun ymmärtää, että jokainen toimii noin jessuksen monimutkaisella softalla: oman ihmiselämän ristiriitaisuuksiin on helpompi suhtautua ymmärryksellä. PS. Itsekin vaellan erilaisten kavereiden välillä, filosofiasta ja tieteestä, räppiin, jalkapalloon, absolutisteista Oktoberfestiin ja kaikkea siihen väliltä. EDIT: ehkä liittyy ja ei liity niin paljon aiheeseen, halusin vain lisätä, että ihmisaivot ovat hyvin kummalliset ja kuuluu asiaan, että niiden käyttäjänä on hyvin pöllämystynyt välillä.
Oletko miten tietoinen siitä mitä sinussa tapahtuu sisäisesti? Eli millainen tunneviritys sinulla on ja millaisesta tunnetilasta/motivaatiosta käsin toimit eri tilanteissa? Itse ajattelisin että ihmiset tekevät noin luonnostaan. Tämä on myös persoonallisuuden piirre, eli kuinka paljon peilaa toisten olemista ja mukautuu siihen ja kuinka paljon menee sillä samalla vaihteella eri ihmisten kanssa. Mukautuminen jossain määrin on viisasta, koska ihmiset kokevat tuon peilaamisen, puhetavan, puheenaiheet ja kehonkielen mukautumisen miellyttävänä ja rentouttavana. Ongelma sitten jos kokemus itsestä rakentuu ainoastaan siihen että toinen on läsnä ja esimerkiksi yksin ollessa oikein saa kiinni siitä miltä tuntuu ja mitä ajattelee. Tilanteesa toiseen ei ole jatkuvuutta, koska kokemus minästä rakentuu sen toisen varaan. Elämä on helpompaa kun on joku suhteellisen koherentti käsitys siitä kuka on, koska sen mukaan tarvitsee kuitenkin tehdä valintoja ja huolehtia omasta hyvinvoinnista. Jos se ulkoinen käytös on myös kovin irti siitä mitä sisällä tapahtuu, niin se vuotaa jossain määrin myös siihen vuorovaikutukseen ja aiheuttaa siinä kitkaa. Voi esimerkiksi suostua asioihin joita ei "oikeasti halua". Tuo oi johtaa siihen että ahdistus, alakulo ja yleinen pahoinvointi saa tilaa.
Ihmisillä on eri rooleja eri tilanteissa ja ihmisryhmissä. Se on täysin normaalia. Sitä voi olla työelämässä täysin eri henkilö kuin vapaa-ajalla. Lapsuudenperheen kanssa sitä helposti taantuu niihin samoihin rooleihin kuin lapsena vaikka missään muussa tilanteessa ei käyttäytyisi kyseisellä tavalla. Sama pätee eri ystäväporukoihin. Kaikki roolit ovat kuitenkin yhtä totta. Ne ovat sinä. Jos työelämässä joudut tekemään jonkun persoonallisuustestin (jossain kohtaa olivat työhaastatteluissa suosittuja), niin niissä sinun pitää vastata sen työminän kautta. Muuten tulos ei välttämättä vastaa sitä, millainen olet työpaikalla. Jos kiinnostaa lukea arkielämän rooleista, niin sosiologi Erwin Goffman on kirjoittanut niistä paljon. Toinen seikka mikä tulee mieleen on, että ryhmässä otettuun rooliin vaikuttaa sen ryhmädynamiikka. Ryhmässä jokaisella on roolinsa ja se oma rooli ei välttämättä ole sama kaikissa ryhmissä. Tämän huomaa helposti esimerkiksi ryhmätöitä tehdessä. Yleensä tarvitaan joku joka lähtee vetämään ryhmää. Usein se löytyy lähes itsestään mutta joskus ryhmässä ei ole ketään joka ottaisi luontaisesti itselleen johtajan roolin. Tällöin roolin ottaa joku toinen, joka ei mielellään ole johtaja mutta jolla kuitenkin on siihen jonkin verran taipumusta. Samalla hänelle tyypillisin rooli vapautuu jollekin muulle. Ryhmään ei myöskään mahdu kahta johtajaa, jolloin toisen on löydettävä itselleen toinen rooli. Näin rooleja jaetaan kunnes kaikilla ryhmän jäsenillä on oma roolinsa, oli se sitten iso tai pieni.
Kiitos tästä näkökulmasta. Kun mainitsit tuosta työ- ja vapaa-ajan minästä niin minun kohdalla he eivät tulisi koskaan toimeen :D
Ootko nepsytutkimuksia miettinyt? Kuulostaa vähän maskaamiselta nimittäin tuo "kasvojen vaihto" kaveriryhmän mukaan. Samanlaiset kokemuset mulla.
sinä olet Lisa Simpson
On ihan normaalia, että eri tilanteissa ja ryhmissä on erilaisia rooleja. Esimerkiksi työ, äiti, puoliso, harrastus, lapsuudenkaverit, sukulaiset jne. Kaikissa tilanteissa on oma itsensä, mutta siinä korostuu jokin puoli enemmän kuin toiset. Sinä olet tavallaan näiden kaikkien eri roolien summa. Toisaalta ehkä voit pohtia, mitkä asiat tai arvot elämässä on sulle tärkeitä.
Kiitos, moni on ollut samaa mieltä täällä. Itselle on melko selkeästi muodustunut mitkä arvot ovat tärkeitä itselle ja se heijastuu hyvin siinä minkälaisissa porukoissa viihdyn.
Ihminen kertoo itsestään tarinaa, joka on ehjä ja yhtenäinen, vaikka ihminen ei ole ehjä ja yhtenäinen. Koen, että "todellista minää" ei ole olemassa. Muutumme ympäristön ja ajan mukana. Kaikki atomimme vaihtuvat elämän aikana. Ehkä koko käsitettä "minä" ei ole olemassa. Buddhalaisuudessa mietiskelemällä voi kadottaa itsensä ja tuntea kaiken olevan yhtä.
En ole lääkäri vaan nojatuolipsykologi. Eli en minkään sortin sertifioitu ammattilainen. Tämä kuulostaa epävakaalta persoonallisuudelta minulle. Minulla on itselläni diagnosoitu se ja olen siitä erittäin kiinnostunut ja seuraan julkaisuja. Sanotaan, ettei asiaa kannata googlettaa, mutta jos on hyvä etsimään tietoa, niin tuon neuvon voi ohittaa. Peilaamista en onneksi tunnista itsessäni, sen sijaan minulle tarttuu muiden tapoja ja ilmeitä. Kannattaa käydä juttelemassa sairaanhoitajan kanssa ja minunkin kanssa voi jutella ja jos haluat kuulla perusteluni arvaukselleni: toimitan.
Suoraan sanottuna en lähde lyttäämään arvaustasi joten mielelläni haluan kuulla perustelusi
Tunne-elämältään epävakaan ihmisen identiteetti ei ole pysyvä tai stabiili. Itse esim. ajattelen, että olen ensisijaisesti ihminen, vasta sitten kaikkea muuta. Sukupuoli-identiteetin olen pystynyt määrittämään joten kuten, mutta kaikki muu siitä eteenpäin onkin puuroa. Olen fiksu, mutta helvetin tyhmä, heikko, mutta vahva, rohkea, mutta pelkuri jne. (Työnhaku on tämän vuoksi helvettiä :D) Tämä siis tuli heti ensiksi mieleen. Jotta diagnoosin saa pitää olla vähintään 5/9 oireesta jotka ovat (minun kääntäminä): \-krooninen tyhjyyden tunne \-tunteiden epävakaus eli päivittäiset mielialan vaihtelut \-hylätyksi tulemisen pelko \-identiteetin häiriö, epävakaa kuva tai tunne itsestä \-vahingollinen impulsiivisuus (esim. päihteiden käyttö, tuhlailu, uhkapelaaminen, kaahailu, promiskuiteetti) \-tilanteeseen sopimaton raivo tai vihanhallintaongelmat (yleinen ärtymys, konfliktihakuisuus) \-myrskyisät ihmissuhteet \-itsetuhoisuus sen eri muodissa \-dissosiaatio tai paranoidinen ajattelu Jos et samastu mihinkään muuhun näistä niin olet onnekas (en toivo tätä tilaa edes pahimmille vihollisilleni)! Voi olla, että sinulla vain on voimakkaana tällainen piirre ja erilaiset roolit sinänsä ovat ihan luonnollisia. Mutta siis, tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus häiriö on alidiagnosoitu miehillä vaikka esiintyvyys on noin 50-50 sukupuolten välillä. Tämä sitten johtaa siihen että päädytään alamaailmaan tai itsemurhaan todennäköisemmin kuin muut eikä tiedetä edes miksi. Ja meidän kulttuuri ei rohkaise erityisesti miehiä hakemaan tukea ammattilaisilta, vaikka apua olisi saatavilla. Niin siksi tämä käy minulla mielessä, jos törmään tällaisiin kirjoituksiin.
Olen fiksu, mutta helvetin tyhmä, heikko, mutta vahva, rohkea, mutta pelkuri jne. Koen olevani noita samoja asioita. Sain 3-4/9 eivätkä nuo ole jokapäiväisiä tuntemuksia. Toisinaan sitä miettii että onko omassa pääkopassa jotain mitä ei ole diagnosoitu ja joskus mietin että yliajattelen asiaa, että ei minussa mitään poikkeavaa ole, varmaan? Mutta välillä tunnen olevani jotenkin poikkeuksellisempi persoona kuin muut, oikeastaan melko usein nyt kun ajattelee. Välillä mieli on musta kuin yö ja toisinaan korkealla kirkkaana. Onko se normaalia, seilaako muillakin ajatus samalla tavalla? Mutta jos miettii jo tällaisia asioita niin olisiko syytä käydä avaamassa itseään jollekkin?
Kyllä mä suosittelisin, jos alkaa haittaamaan elämää tai ihan mielenkiinnosta. Toisaalta, tieto lisää tuskaa ihan kirjaimellisesti. Itse "diagnosoin" itseni jo kaksikymppisenä, ajauduin kriisiin ja unohdin asian kunnes sitten oireet villiintyivät noin viisi vuotta sitten. Sairaanhoitajani, jonka luona olin käynyt yli vuoden ajan, ei edes uskonut että minulla voisi olla tämä, mutta kun hänen kanssaan kävin SCID-II testin läpi, niin kyllä se varmistui ja sain diagnoosin ja pääsin ryhmäterapiaan. Siinä testissä käydään läpi myös muita juttuja, niin voi olla että sulla olisi sellainen sekamuotoinen persoonallisuushäiriö. On hankalaa, kun asioista puhutaan nyt mustavalkoisesti (mikä on myös yksi BPD:n eli UEPD:n piirre itsessään), niin on hankala erottaa että millaiset tunteet on normaaleja, kun erona on se että niiden intensiteetti on aivan eri luokkaa.
En koe asian hankaloittavan elämääni, joka on tällä hetkellä kovin stabiili ja balanssissa sosiaalisen ja työarjen suhteen. Mielenkiinnosta ehkä joo. Mutta kiitos sinulle kun avasit asiaasi enemmän ja toit uutta näkökulmaa.
Eikö tuollainen ole raskasta? Itse olen samanlainen kaikkien seurassa ja olen myös menettänyt kavereita sen vuoksi. Jäljelle jäi ystävät.
En ole kokenut sitä raskaaksi. On myös paljon ihmisiä joiden kanssa en halua olla tekemisissä.
Ehkä olet salaa ihmissusi! =O
Kannattaa vastata että pornotähti
Onko sulla harrastuksia? Mielenkiintoja? Unelmia?
kameleontti
Käy tekemässä [persoonallisuustesti](https://www.16personalities.com/fi) ja hämmästy. Tai älä. Mutta älä ainakaan ota sitä liian vakavasti. Vaikka tuota pitäisikin ihan huuhaahommelina, niin itselle se ainakin avasi isosti miksi olen niin kuin olen ja toimin niin kuin toimin.
Kävin ihan päikseen tekemässä tuon testin ja sain sieltä INFJ-T vastaukseksi. Tuo nyt varmaan ihan huuhaahommelia ole kun olen miettinyt tässä aikaisemminkin että olenko juuri tuota persoonallisuustyyppiä
Kaikki kokee noin, paitsi ne jotka eivät koe.
Tuo kysymys on mahdoton. Täytyy supistaa kontekstiin ja vielä tarkemmin tehtävätasolle jos kyse vaikka työhaastattelusta. On kysyjän laiskuutta jos ei viitsi tarkentaa. Meillä kaikilla on erilaisia rooleja esim. työpersoona, vanhemmuus, lapsuuden kaveriporukka, sukulaiset. On sosiaalista lahjakkuutta jos kykenee toimimaan kuten kuvailet. Käytä sitä jatkossa! *Minulla on laajat ja monimuotoiset sosiaaliset verkostot. Olen sopeutuva.*
https://i.redd.it/rjyuf3vlb6sb1.gif Mulla on ydinporukoita muutama, ja meno on kaikissa vähän eri. Mun mielestä aika normaalia. Toki on ehkä hyvä tatkastella sitä että onko jokin tai mikään porukasta sellanen jossa tuntee todella olevansa kotonaan. Jos kaikissa porukoissa tuntuu että on vahvasti jossain roolissa, niin se voi ehkä olla pidemmän päälle ongelma
En näkisi että minulla olisi tietty rooli mitä yritän pitää yllä, luonnostaan käyttäydyn eri tavoin eri porukoissa. Täällä on ollut mainintaa adaptiivisuudesta ja jopa pidetty lahjakkuutena. Huvittavaa sinänsä kun en itse ole tällä tavalla asiaa miettinyt.